Rautatiemuseon keskustelufoorumit (©2005-2006)

riittääkö virta?
...	kuinka suureen rataan riittää virtaa yhdestä perussetistä? kyseessä siis rocon digipaketti jossa lisärataa noin 20 metriä. ja mitäs sitten tehdään jos virta loppuu?
...	Kysymyshän on pikemminkin sähkönjohtavuudesta kuin radan koosta. Jos virransyöttö kiskoihin tapahtuu vain yhdestä pisteestä, niin kiskomateriaalina käytetyn metalliseoksen sähkönjohtavuudesta ja varsinkin kiskoliitosten heikoista ja vähitellen hapettuvista kontakteista johtuen virran kulku radan joka kolkkaan on vaarassa aikaa myöden heikentyä. Niinpä varsinkin kiinteäksi rakennettavan radan virransyöttö kannattaa varmistaa useampaan paikkaan yksinkertaisesti haaroittamalla virran syöttö kuparijohdoilla ratapöydän alapuolelta. Yhden syöttöhaaran pituus ei kuitenkaan saisi ylittää 10 metriä (pidemmätkin vedot onnistuvat päätevastuksilla). Jos käytät Rocon penkallista kiskoa, voit näitä syöttökaapeleita kolvata esim kiskoliittimiin. Valmiiksi kolvattujakin Rocolta löytyy. Itselläni on suurinpiirtein juuri tuonkokoinen, Roco-kiskosta tehty rata, kiskoa noin 30 metriä. Siinä on ajovirransyöttö vain kahdessa pisteessä ja hyvin on sekin pari vuotta toiminut [koputtaa puuta]. Jos englanninkielen taito riittää niin rutkasti lisää aiheesta löytyy osoitteesta www.wiringfordcc.com. Jos taas ajatellaan radan kokoa virtaa kuluttavien laitteiden kannalta, niin Rocon muuntaja riittää hyvin 3-4 yhtäaikaa liikkeessä olevan veturin ja mahdollisten digitaalisten vaihdemoottorien tarpeisiin (niitähän käännetään vain yhtä kerrallaan...). Sitten kun tämä ei enää riitä, niin rata jaetaan eristekiskoliittimillä erillisiin syöttöpiireihin, hankitaan lisävahvistin, joka kytketään päävahvistimeen ja lisävahvistimelle oma muuntaja. Vain käytettävissä oleva harrastelutila, -aika ja raha ovat rajoina. - OT
...	Sori. Tuo linkki ei vienytkään ihan perille asti. Tässä parempi: http://www.wiringfordcc.com/wirefordcc_toc.htm
...	Aloitin 60-luvulla Märklinillä ja nyt uusheränneenä tähän H0-harrastukseen olen siirtynyt DC ja DCC -järjestelmiin. Uusheräys tapahtui vuosituhannen vaihtuessa kun paikkakunnalla aloitti rautatieyhdistys ja perhetilannekin salli pienimuotoista kiskotusjärjestelmää kotona. Märklin ei hevin hellitä otettaan; on paljon siihen liittyviä muistoja mm. isäni kirjoittama kirje maahantuojalle v. -60, missä pyydettiin korjaamaan tenderiveturi. Kustannukset eivät kuitenkaan saaneet ylittää uuden hintaa. En tiedä, mitä olisi tapahtunut harrastukselleni, jos hinta olisi ollut liian korkea. Veturi korjattiin. Taskurahoilla ja paperinkeräyksellä ostin sitten V200-sarjan veturin. Se ei liikkunut ja isä arveli, että peruspakkauksen muuntaja oli liian heikko. Hankittiin isompi muuntaja. Ei liikkunut. Onneksi isä oli väärässä tällä kertaa. Sain toisen muuntajan ja veturi joko korjattiin tai vaihdettiin toiseen. Iskussa edelleen. Tuo peruspakkauksen muuntaja on siitä mielenkiintoinen, että sen tyhjäkäyntihäviöt ovat niin suuret, että se sammuttaa itsensä vaikka sitä ei kuormiteta. Tosin ehkä tunnin, toista käytön jälkeen. Näin sähkösormena kiinnostaa moinen tapa tehdä laitteita mutta se oli sitä aikaa. Huonot raudat; tarkoituksella arvaan näin myöhemmin. Ei kärväytä heti pääsulaketta. Ehkä ne insinöörit ovat kuitenkin olleet taitavia; oikeastaan meitä taitavampia koska ei ollut digitaalia, kompuuttereita... vaan kaikki piti hoitaa keksimällä, halvalla monesti. Softa ei pelastanut ongelmista. Kunniaa heille. Jos joku on jaksanut lukea tänne saakka niin tässä tulee varsinainen Märklin-kysymys: kuinka virroitus on järjestetty kiskoihin/kiskoista. Virrankulkua ei ainakaan vanhemmassa kalustossa ole järjestetty. Virta menee laakeroinnin kautta mistä seurasi "Märklin-tuoksu" eli palanut rasva ja hiilissä syntynyt otsoni. Tämä oli kyllä toivottu haju koska se tarkoitti ajamista kalustolla ja viihtymistä sen parissa. Unholaan muu maailma ja koulu jäi. Olen myöhemmin lisännyt akkuvaunuun 3429 lisävirroittimet akseleille jotta virta ei kulkisi laakereiden kautta. Menetänkö nyt lapsuudenaikaisen hajun ja tunnelman? Tuo 3429:n esikuva on kiskoauto, mikä toimi akuilla! Tämä yksilö on Nokia-Bochum-versio mikä nyt tietenkin on keräilykappale. Bochumissa oli "Nokia" -pysäkki, miten lie nykyään kun tietääkseni Nokia ei enää omista Bochumin TV/video/ym tehdasta. Liekö koko puulaakia? Maailma muuttuu, raideväli säilyy. Jos joku vielä jaksoi sinnitellä tänne saakka niin tuo Märklinin virroitusjärjestelmä tai sen huonous kirvotti minut näihin riveihin. Onko kukaan ajatellut asiaa? Märklinistit! miten on? 1:1 Sr2-veturissa ainakin kiskovirta hoidetaan jäsyillä pyörävirroittimilla joten siellä virta ei kulje laakereiden kautta. Sähköseppä
...	Kyllähän Bochum NOKIA on vielä hengissä. Se sijaitsee Bochum Hbf ja Wanne-Eickel Hbfn välisellä radalla Wanne-Eickel Hbfn puoleisessa päässä.
...	Mutta onhan Bochumissa myös jotain kiinnostavaakin. Nimittäin varsin mielenkiintoinen rautatiemuseo: http://www.eisenbahnmuseum-bochum.de/
...	Virroituksen järjestäminen laakereiden kautta on usein kinastelua aiheuttava aihe myös kaksikiskoharrastajien keskuudessa. Laakereiden kautta virroittamisessa on montaa plussaa. Ei tarvita erillisiä virroittimia, jotka aiheuttaisivat kitkaa, jotka ovat arkoja vääntymiselle ja joihin kerääntyy likaa. Joskus ne on myös vaikea sijoittaa veturiin - joko teknisesti tai visuaalisesti tai sekä että. Amerikkalainen tapa pitkissä höyryvetureissa on laakereiden kautta virroittaminen siten että veturin oikean puolen pyörät virroittavat laakereiden kautta plussan ja tenderin vasemman puolen pyörät laakereiden kautta miinuksen. Järjestelyssä tietenkin menetetään sekä puolet veturin että puolet tenderin virroittavista pinnoista. Tämähän ei haittaa, jos on virroittavia pyöriä riittävästi. Omissa suomalaismalleisani olen käyttänyt samaa - esim. Hv3:ssa. Leveäraiteiseksi levitetyssä Move21-veturissani olen eristänyt aluskehyksen puoliskot toisistaan, katkaissut akselit ja holkittanut ne nylon-putkella. Järjestelyssä on pidettävä huoli siitä, että veturin kori ei pääse yhdistämään kehysten puoliskoja oikosulkuun. Pienissä vetureissa erityisesti on ongelmana virroittimien aiheuttaman kitka, kun painoa ei ole veturissa muutenkaan riittävästi. Laakereiden kautta virroittaminen parantaa selvästi ajettavuutta alhaisilla nopeuksilla. Märklinin-tyyppisissä kolmikiskovetureissa jo laahain aiheuttaa melkoisen kitkan. Jos lisänä olisivat vielä pyöräkertavirroittimet, lisäisi tämä kitkaa entisestään eikä vetureita saisi liikkumaan herkästi. Laahaimen aiheuttaman kitkan vuoksi kolmikiskovetureihin on asennettava kitkarenkaat ja rutkasti painoa itse veturiin. Märklin-vetureissahan onkin sinkkipainevalukehykset. Suomalaisia kolmikiskovetureita itse aikoinani rakentaneena törmäsin juuri tähän ongelmaan, joka oli yksi syy luopua kolmikiskojärjestelmästä: laahaimen aiheuttama kitka, laahaimen jousivoiman kiskoista nostava vaikutus ja kitkarengasvaatimus. Sekin tuli selvitettyä, miksi Märklin sijoittaa hammasratasvälityksen aluskehyksen sivuun eikä aluskehyksen väliin kuten muut valmistajat: tällä tavalla kehyksen väliin tulee riittävästi pystysuuntaista tilaa laahaimelle. Jos siellä olisi välityksen hammasrattaat ja niiden suojana kehyksen aluslevy, olisi laahain sen verran lytyssä, että se aiheuttaa hillittömän kitkan, mutta pyrkii myös nostamaan veturia irti kiskonpinnasta. Tästä syystä esimerkiksi Rocon telikolmikiskovetureissa kaikki pyöräkerrat eivät vedä, kuten ne vetävät kaksikiskoversioissa - näin laahaimelle on järjestetty tilaa. Laakereiden kautta tapahtuva virroitus on omien kokemusteni perusteella erinomainen tapa. Laakerit voi lisäksi öljytä sähköä johtavalla öljyllä. Aikanaan eräät gurut totesivat, että laakereiden kautta ei pitäisi virroittaa - tosin perusteluja en ole kuullut. Petri Sallinen
...	lainaten: PeS sanoi: Laakereiden kautta tapahtuva virroitus on omien kokemusteni perusteella erinomainen tapa. Laakerit voi lisäksi öljytä sähköä johtavalla öljyllä. Aikanaan eräät gurut totesivat, että laakereiden kautta ei pitäisi virroittaa - tosin perusteluja en ole kuullut. Käsittääkseni laakereiden kautta virroitus aiheuttaa korroosioilmiöitä, ja pahimmillaan myös suoranaista kipinöintiä, joka polttaa rasvat ja pinnat. Suuria (kilowattien luokasta ylöspäin) moottoreita ei kai milloinkaan virroiteta laakereiden kautta, vaan aina hiiliharjoilla ja liukurenkailla. En osaa arvioida, mikä käytännön vaikutus tuollaisella ilmiöllä on pienoismallimittakaavassa. Jos veturisi toimivat vuosia ja kilometrejä moitteettomasti, ongelma taitaa olla teoreettinen.