Vr1 on raskas vaihtoveturi ja sellaisena Valtionrautateiden ensimmäisen raskas vaihtoveturisarja. Veturi on suunniteltu Suomessa, mutta sarjan valmistus tapahtui sekä Saksassa että Suomessa. Valtionrautatiet suunnitteli ensimmäisen raskaan vaihtoveturityyppinsä vuonna 1912. Sitä ennen sen vetokalustoon oli kuulunut vain muutamia vaihtotöihin suunniteltuja vetureita, jotka olivat suhteellisen heikkotehoisia. Uusi vaihtoveturisarja sai sarjamerkin L1, joka vuonna 1942 muutettiin Vr1:ksi. Sarjaa valmistivat Tampella ja Hanomag 43 kappaletta vuosina 1913 - 1927. Vuoteen 1923 saakka Vr1:t rakennettiin märkähöyryvetureiksi ja sen jälkeen tulistinvetureiksi. Kaikki sarjan märkähöyryveturit muutettiin tulistinvetureiksi vuonna 1925. Vr1 osoittautui yhdeksi onnistuneimmista Suomessa suunnitelluista veturityypeistä. Se oli ketterä ja vahva. Sen vaihtotöissä tarvitsema irtiottokyky oli hyvä, koska sen paino oli kokonaan vetopyörillä. Sitä käytettiin kaikilla suurilla ratapihoilla aina vuoteen 1975 asti, joten sarjan vanhimmat veturit ehtivät palvella Valtionrautateitä yli 50 vuotta. Vr1-veturilla oli kulkiessaan taipumusta "nokkivaan" liikkeeseen. Sen vuoksi ne saivat veturimiehiltä lempinimen "Kana". |