Tr1 eli "Risto", oli Valtionrautateiden ensimmäinen raskas tavaraliikenneveturisarja. Rautatieliikenteen vilkastuessa 1930-luvun jälkipuoliskolla junien painot kasvoivat ja kulkunopeuksia haluttiin nostaa. Koska aiempien vetureiden rakenne ei sallinut nopeuksien nostamista, oli hankittava entistä suurempia ja suorituskykyisempiä vetureita. Ensimmäiset raskaat henkilöliikenneveturit "Ukko-Pekat" saatiin käyttöön 1937. Ensimmäiset "Ristot" puolestaan aloittivat liikenteensä 1940. Nämä kaksi veturisarjaa suunniteltiin siten, että niissä oli runsaasti samanlaisia keskenään vaihtokelpoisia osia. Sekä “Riston” että “Ukko-Pekan” tunnistaa etuosassa sijaitsevista tuulipelleistä, joiden tarkoitus oli nostaa savu ylös. Tr1:t olivat vahvoja ja hyväkulkuisia vetureita. Niitä käytettiin rataverkollamme kaikkialla, missä oli riittävän raskas kiskotus, ja toisinaan Tr1:ellä vedettiin myös pikajunia. Tr1-vetureita hankittiin 67 kappaletta vuosina 1940 - 1957 ja niitä rakensivat Tampella, Lokomo ja saksalainen Jung. Tr1:n merkittävin käyttökausi oli 1950 - 1965, jolloin ne hoitivat valtaosan raskaasta tavaraliikenteestä Etelä- ja Keski-Suomessa. Sotavuosina osa "Ristoista" muutettiin halkolämmitteisiksi. Ne olivat maailmanlaajuisestikin suurimmat haloilla lämmitetyt veturit. Dieselkalusto syrjäytti Tr1:n lopullisesti 1970-luvun alussa.
|