Olet täällä: Rautatiemuseo > Historia

Rautatiemuseon historia
Alkuvaiheet (1898 - 1905) Kaivokadulta asemalle (1906 - 1920-luku) Vaikeat vuodet (1930-luku  - 1959) Helsingistä Hyvinkäälle (1960 - 1973) Laajenemisen aika (1974 - 1998)
Alkuvaiheet (1898 - 1905) Suomen Rautatiemuseo sai alkunsa Suomen Rautatievirkamiesyhdistyksen kokouksessa Helsingissä 16.3.1898. Tuolloin päätettiin yhdistää siihen mennessä kerätyt kokoelmat ja perustaa Rautatiemuseo.   Aluksi museolle ei saatu omaa tilaa, vaan kokoelmat sijaitsivat Rautatiehallituksen eri osastoilla. Esineiden keräystoiminta kuitenkin järjestettiin, ja 1900 kokoelmien hoitajaksi valittiin kirjanpitäjä Uno Öller. Samaan aikaan vapaaherratar Sophie Stjernvall lahjoitti museolle edesmenneen puolisonsa, rautateiden rakennuttaja, Todellinen Salaneuvos  Vapaaherra Knut Stjernvallin, jetonikokoelman.   Museolle löytyi paikka Kaivokatu 7:n kellarista loppuvuonna 1905. Seuraavan vuoden alusta Rautatiehallitus alkoi rahoittaa museon toimintaa.
Kaivokadulta asemalle (1906 - 1929) Museokokoelmien hoitaja Uno Öllerin tavoitteena oli parantaa Rautatiemuseon tilannetta, ja pian noustiinkin Kaivokatu 7:n kellarista yläkerran huoneistoon. Sen jälkeen museo sijaitsi useammassa paikassa ennen kuin pääsi Helsingin vastavalmistuneen rautatieaseman läntisen siiven kolmanteen kerrokseen.   Rautatieasemalla museon uudet tilat koostuivat seitsemästä huoneesta. Niiden pinta-ala oli yhteensä 535 m2. Tilat vihittiin juhlallisesti käyttöön 17.3.1922 tasavallan presidentin läsnäollessa. Samoihin aikoihin kamreeriksi kohonneesta Ölleristä tuli museon ensimmäinen intendentti ja museo siirtyi Rautatiehallituksen hoitoon.   Museon huoneilla oli omat nimensä. Oli Georg Strömbergin huone, Mahonkihuone, Työkaluhuone ja Punainen huone. Ne pyrkivät kuvaamaan esille asetetun esineistön luonnetta. Esineet olivat esillä sen aikaisen tavan mukaan, kaikki mahdollinen vieri vieressä. Museon kokoelmiin kuului myös joukko vetureita ja vaunuja, joita oli pakko säilyttää muualla. Tästä heräsikin ajatus ulkomuseosta, jonne kalusto saataisiin esille.
Vaikeat vuodet (1930 - 1959) Rautatiemuseon kukoistuskausi katkesi sotavuosiin. Valtion tilintarkastajat olivat puuttuneet museon ylläpitokustannuksiin 1938 ja määränneet rahat käytettäväksi toisin. Intendentti Uno Öller masentui tästä ja kuolikin 1942.   Jatkosodassa Rautatiemuseoon osui kaksi pommia. Seinillä ja kaapeissa olleet arvokkaat valokuvakokoelmat tuhoutuivat lähes kokonaan. Kipsipienoismallit menivät palasiksi, virkapukuvitriinit tuhoutuivat ja arvokkaat virkapuvut vaurioituivat. Suuri osa veturi- ja vaunumalleista meni hajalle. Museo evakuoitiin.   Sodan jälkeen museota korjattiin. Esineitä kunnostettiin mutta osin asiantuntemattomasti. Loppuvuonna 1948 museo avattiin jälleen yleisölle, mutta sen ilme oli menettänyt paljon. Museon toiminnassa keskityttiin nyt lähinnä avoinnapitoon eikä esineitä kerätty Öllerin tapaan määrätietoisesti. Tästä puutteesta museon kokoelmat kärsivät edelleen.   Helsingin asemarakennuksessa tarvittiin yhä enemmän tilaa toimistohuoneille, ja niinpä museo siirrettiin asemarakennuksen itäiseen siipeen Rautatientorin puolelle 1959. Tilat pienenivät 310 m2:iin, ja osa esineistä jouduttiin säilömään kellariin. Uudet tilat sijaitsivat katutasossa ja olivat yleisölle helpommin saavutettavissa.
Helsingistä Hyvinkäälle (1960 - 1973) Rautatielaitoksen 100-vuotisjuhlan (1962) lähestyessä museon vitriinit ja tilat kunnostettiin. Ajatus ulkomuseosta herätettiin uudelleen henkiin. Samaan aikaan esiintyi valtavia paineita saada museon tilat virastokäyttöön ja museolle alettiin etsiä uutta sijaintipaikkaa. Vaihtoehtona olivat mm. Pitäjänmäki ja Hyvinkää.   Rautatiehallitus päätti siirtää museon Hyvinkäälle 1971. Päätökseen vaikutti se, että Hanko-Hyvinkää -rautatien entinen asema- ja varikkoalue oli joka tapauksessa päätetty säilyttää. Alue oli lähes alkuperäisessä asussaan ja sopivan laaja lisärakentamistakin ajatellen.   Muutto tapahtui 1973 - 1974, ja sen yhteydessä museotoimintaa hoitamaan perustettiin Rautatiemuseon Säätiö. Sen perustajina ja toiminnasta vastaavina olivat Rautatiehallitus ja Hyvinkään kaupunki.   Merkittävä muutos entiseen oli, että Hyvinkäällä myös täysikokoinen kalusto saatiin esille museoon. Museon kehitystä haittasivat kuitenkin aluksi vähäiset rahavarat ja toimintasuunnitelman puute. Alueen rakennuksia saatiin museon käyttöön vähitellen.
Laajenemisen aika (1974 - 1998) Rautatiemuseon kehitys Hyvinkäällä näytti kulkevan eteenpäin, kunnes 1990-luvun alussa alkoi lamakausi ja kaupungin määrärahat museolle pienenivät. Onneksi samoihin aikoihin maahan saatiin museolaki ja Rautatiemuseo alkoi saada avustusta Opetusministeriöltä.   Toinenkin onnekas tapahtuma sattui 1990-luvun alussa. Liikenneministeriö halusi saattaa liikenteen museot ulkoisilta puitteiltaan moitteettomaan kuntoon avustamalla näitä rakennushankkeissa. Rautatiemuseo pääsi mukaan tähän ohjelmaan, ja rakentaminen aloitettiin. Asemarakennus entisöitiin ja veturitallia korjattiin. Kalustohallin yhteyteen rakennettiin toimisto- ja arkistotilat sekä kalustovarasto ja aula. Työt valmistuivat sopivasti museon 100-vuotisjuhliin 1998.   Pitkään kestäneet kunnostus- ja rakennustyöt vaativat museolta paljon. Esineistöä ja arkistomateriaalia jouduttiin siirtämään remonttien tieltä, normaalista museotyöstä jouduttiin tinkimään.   Rautatiemuseon nimi muutettiin jälleen Suomen Rautatiemuseoksi 1994. Opetusministeriö nimesi museon rautatieliikenteen valtakunnalliseksi erikoismuseoksi vuoden 1997 alusta, mikä nosti Suomen Rautatiemuseon sille kuuluvalle paikalleen Suomen museokentässä.   Suomen Rautatiemuseo on myös Internetin käytön pioneereja museoalalla Suomessa. Museon ensimmäiset web-sivut avattiin jo vuonna 1997.